Viime talvi oli raskas. Lähellä oli niin kuolemaa, sairautta
kuin muitakin vastoinkäymisiä. Vauvan odottaminen kaikkine vaivoineen oli
yhtälön plusmerkkinen asia. Tälläkin kertaa työ tarjosi tauon erilaisista
murheista. Yritäpä kirjoittaa ymmärrettävästi EU-eläkkeiden laskentatavan
muutoksesta ja ajatella samalla edes iltaruokaa. Mielelle tekee hyvää, kun on pakko keskittyä yhteen asiaan.
Helmikuussa istuin työhön uppoutuneena tietokoneeni ääressä, kun kännykkä piippasi tekstiviestin merkiksi. Serkkuni rutiinikäynti rintasyöpäseurannassa oli muuttunut ihan muuksi
kuin tavanomaiseksi piipahdukseksi. Serkun rinnasta oli löydetty kasvain, jota
suoralta kädeltä epäiltiin pahanlaatuiseksi, koska se oli ilmestynyt jo
kertaalleen leikattuun rintaan. Se oli ensimmäinen kerta, kun minä itkin töissä.
Tutkimukset vahvistivat epäilyt todeksi. Rintasyöpä oli uusiutunut. Pian diagnoosin saatuaan serkkuni käynnisti
Olipa kerran rintasyöpä -bloginsa. Se osoittaa hyvin,
miten blogi toimii omien ajatusten ja elämäntilanteen jäsentelijänä ja
toisaalta tarjoaa hirvittävän tärkeää vertaistukea niille, jotka eivät jaksa kirjoittaa, mutta haluavat lukea. Vakavasta sairaudesta bloggaaminen
vaatii rohkeutta ja sinnikkyyttä, joita myös tarvitaan hoitojen jaksamiseen. Ei
voi muuta kuin kunnioittaa.
Missonin Lindexille suunnittelema rannerengas on Roosa Nauha -tuote sieltä tyylikkäämmästä päästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti